perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensimmäiset sähköiset kokeet Peda.netissä

Testasin uutta Peda.netiä sähköisten kokeiden alustana. Peda.netin lisäksi käytössä olivat LibreOffice, Paint ja LoggerPro. Kokeet pidin lukion atk-luokassa koulun pöytäkoneilla, joissa on verkkokaapelit. Kaksi oppilasta teki kokeen omalla kannettavalla langattomassa verkossa.

Tein kurssikokeet Peda.netin OmaTilaan. Aloitin luomalla sivun, jonka nimeksi tuli kurssin koetiedot. Kokeen aloitussivulle kirjoitin ohjeen kokeeseen. Koetehtävät olivat omina sivuinaan, joihin oli linkit aloitussivulta. Kokeen alussa annoin oppilaille kokeen nettiosoitteen ja sivulle liitymiseen tarvittavan avaimen. Saamani palautteen mukaan kokeen rakenne oli toimiva.



Yhdistelin kokeissa uutta ja vanhaa. Kokeiden alkupään tehtävissä oli monivalintoja, lyhyitä vastauksia ja videoita. Loput tehtävistä olivat perinteisiä paperikoetehtäviä, joihin sai vastata sähköisesti tai paperille. Käyttämieni tehtävien rakenteisiin voi tutustua tekemässäni Demokokeessa.

Osittaisesta keskeneräisyydestä huolimatta Peda.net oli toimiva koealusta. Sain kokeiltua erilaisia tehtävätyyppejä ja ajatukseni sähköisistä kokeista kehittyivät. Koeviikon lopulla kyselin hieman itseltäni miten sähköiset kokeet sujuivat.

K: Pidit tällä viikolla kolme sähköistä koetta. Mitä nämä kokeet olivat?
V: Kokeet olivat kolmen fysiikan kurssin FY2.1, FY2.2 ja FY5.1 kurssikokeet.

K: Kokeet pidettiin lukion atk-luokassa. Miten valvoit kokeentekijöitä?
V: Koulumme atk-luokassa näkee luokan takaa kaikkien koneiden näytöt. Oppilaat tietävät, että yksikin väärä näkymä johtaa kokeen hylkäämiseen. Kolmen kokeen aikana huomautin yhdestä vilpin yrityksestä. Kokeeseen keskittyneiden oppilaiden joukosta erottuu heti, jos ajattelee tehdä omiaan.

K: Sähköiseen kokeeseen valmistautuessa pitää testata huolellisesti kaikki tehtävät ja tehdä varasuunnitelma mahdollisten teknisten häiriöiden varalle. Miten huomioit tämän?
V: En mitenkään. Kiireessä ei ehdi kaikkea.

K: Oliko kokeiden aikana tekniikkaongelmia?
V: Yllätyksekseni uusi alusta toimi koetilanteessa hyvin ja kaikki oppilaat saivat kokeet tehtyä. FY5-kurssin kokeen aikana koulun nettiyhteys pätki. Kun yhteys lyhyen katkon jälkeen palasi, työskentely jatkui siitä mihin oli jääty. Mitään tietoa ei hävinnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti